Pääsimme toteuttamaan Museoviraston suojeleman Villa Heikelin, Kauniaisten ensimmäisen huvilan vesikattoremontin

Vuonna 1903 rakennetun huvilan konesaumakatto oli tullu elinkaarensa päähän. Sitä oltiin entisöity vuonna 2017 Trähus:in toimesta, mutta uuden omistajan ja pahasti vuotavan sisäjiirin myötä vanha katto päätettiin uusia sinkityllä konesaumakatolla joka maalataan myöhemmin. Jiirin vuoto oli lahottanut pahasti alapuolisia rakenteita. Alunperin kattoremontti oli suunniteltu tehtävän ilman aluskatetta niin että samaan tahtiin kun vanhaa peltiä puretaan, asennetaan uutta tilalle. Pellin alta löytyi kuitenkin kreosoottihuopa jonka poisto vaikutti merkittävästi työn jaksottamiseen joten päädyttiin poistamaan vanha huopa ja laittamaan Kerabit UB 700 työnaikaiseksi sääsuojaksi.
Myös reunimmaiset räystäslaudat olivat päässeet lahoamaan. Tässä meillä kävi ihan älytön tuuri kun toisella käynnissä olevalla työmaalla oli juuri samanlaista valmiiksi maalattua paneelia joutilaana, joten säästyttiin sen metsästykseltä. Paneelia uusittiin n. 600metriä.

Talossa oli mielenkiintoinen läpeensä pellitetty kattolyhty. Vanhassa lyhdyssä oli ongelmana se, että pelti oli suoraan hirren päällä eikä pellin ja hirren väli päässyt tuulettumaan joten kondessivesi oli lahottanut hirttä.


Uusi pellitys tehtiin tuulettuvaksi


Talossa oli kolme piippua joista yksi oli varsin messevän kokoinen, ne pellitettiin läpeensä


Peltiriveihin tehtiin valesaumat mukailemaan vanhaa pätkäpellistä tehtyä ilmettä





Tämä oli mainio projekti, suuri kiitos kaikille osallistuneille!